Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 17. syyskuuta 2012

Santeli ja vanilja

 
Tämän saippuan inspiraatio on ehdottomasti tuoksu. Tilasin Pienestä tuoksukapasta vähän saippuanteko- ja voideaineksia ja samalla päätin testata hieman uusia tuoksuja. Ilmaisnäytteeksi sain GF Sandalwood & Vanilla-tuoksuöljyä. Ihastuin siihen heti! Mieskin kommentoi että tuoksu oli erittäin paljon hänen mieleen. Tuoksua on vaikea kuvailla, mutta se on lämmin ja rauhoittava. Ajattelin ensin että tekisin vihreävalkoisen saippuan, mutta onneksi huomasin lukea että tuoksu värjää saippuan tummanruskeaksi. Päätin hylätä ajatuksen vihreästä saippuasta ja käyttää hyväkseen tuoksuöljyn ominaisuuksia. Tein saippuan normaaliin tapaan, mutta en lisänyt tuoksuöljyä koko saippuaan. Otin erikseen kiisselöidystä saippuasta noin 1/3 ja värjäsin sen hennon vaniljanvaljoiseksi titaanioksiidilla. Loppuun saippuasta lisäsin tuoksuöljyä. Jotkut tuoksuöljyt värjäävät saippuan lähes heti ja joissakin kestää 1-2 viikkoa ennen kun vanilja värjää saippuan ruskeaksi. Laitoin saippuat muottiin kerroksittain ja tein ruokalusikalla kuvioita. Tämä oli kyllä aika mielenkiintoista koska saippua oli lähes tasaisen vaaleata. Sain odotella kolmisen päivää kunnes kuviot tulivat esille. Sain pitää sormet ristissä ja toivoa että Gracefruitin kuvaus tuoksusta pitää paikkansa, ja kyllähän se tummeni jonkun verran.

Tässä vielä tarkka ohje:

100 g possunrasvaa
150 g kookosöljyä
50 g palmuöljyä
200 g oliiviöljyä
25 g risiiniöljyä

5ml GF Sandalwood & Vanilla-tuoksua
1/2 tl titaanioksiidia
lipeää ja vettä 73 g molempia + 74 g kookosmaitoa (minulla oli pakastettua kookosmaitoa, mutta sitä voi käyttää suoraan purkista)

Tässä saippua pari päivää vanhana. Siitä näkee jo hailakasti jonkinlainen kuvio.

Jos ei halua käyttää possunrasvaa niin sen voi vaihtaa johonkin muuhun kovaan rasvaan. Mutta silloin pitää laskea lipeän määrä uudestaan. Minä vaan pidän todella paljon saippuasta jossa on possunrasvaa, koska saippuat ovat jämäkempiä (kova on väärä sana) ja ne eivät kulu niin nopeasti. Minä niin suosittelen tätä tuoksua kaikille! Voisin nuuskia saippuoita pitkin päivää :)

4 kommenttia:

  1. Tuoksuyhdistelmä kuulostaa ihanalta, tykkään kovasti sekä vaniljan että santelipuun tuoksusta! Hyvä idea kyllä tuo tuoksun oman värjäävyyden hyödyntäminen.

    Vaniljaisilla tuoksuilla tuo taitaa olla aika yleinen ominaisuus? Mulla itselläni on jokunen korkkaamaton vaniljatuoksu, täytyy ehkä kokeilla tätä sun ideaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksu on ihana! :) Kyllä, suurin osa vaniljoista värjää. Minulla oli joskus vaniljan tuoksuöljy joka jätti saippuan vaaleaksi, mutta se tuoksui hyvin hajuvesimäiselle eikä ihanan makealle vaniljalle.

      Poista
  2. I love the natural discoloration! Sandalwood is one of my favorite scents, I bet it smells great mixed with the vanilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. You should try the mixture of Sandalwood and Vanilla. It´s pure heaven.

      Poista